maanantai, 12. maaliskuuta 2012

Kevät ja palmikot



Kun kevät tulee, tulevat myös kaikki ihanat kesäiset hiustyylit eli rennot palmikkokampaukset! :)
Itse olen tykästynyt tekemään varsinkin hiustenpesun välipäivänä palmikkokampauksia, kun hiukset eivät muuten tunnu menevän aloilleen, niin kiinni ne menevät mainiosti.



Kuvat lainattu

sunnuntai, 11. maaliskuuta 2012

Sunnuntai-shoppailua



Olin pitkästä aikaa pyörimässä kaupungilla ja nimenomaan kaupoissa. Zarasta tuli löydettyä vaikka mitä ihanaa ja keväistä, jopa kesäistä, oih, mutta ne jäivät nyt vielä Zaraan ihastuttamaan muita shoppailijoita. Mukaan lähti kuitenkin tämä punainen paita. Oli pelkästään jo niin pirteä väri, että näytti kivalta, mutta tykästyin siihen muutenkin. Nyt haluaisin tämän paidan kovasti luonnonvalkoisenakin, mutta Turun myymälästä ei löytynyt enää kokoa, byhyy...


Tämän valkoisen Chanel-tyyppisen jakun olisin myös halunnut. Ihastuin tähän niin paljon, tämä pitää laittaa suureen harkintaan, jos sen vaikka vielä kotiuttaisi.

Mutta ostoksilla oli kivaa kuten aina vaikka en tämän enempää mitään saanutkaan! :)


keskiviikko, 7. maaliskuuta 2012

Tukholman tuliaiset ja uusi kenkähylly

Tukholman ostokset olivat tällä kertaa kyllä todella köyhät! :D Vain yhdet kengät ja huulikiilto ja ai niin, tuli sieltä ostettua yksi koru hiuskoruksi...sellainen sulkameininki. En ole oikein vielä päättänyt, että pidänkö siitä vai en niin se ei tule edes kuvatuksi ;)

Eli kengistä löytyy huiiiiiiimasti korkoa!
Näyttivät niin hyvältä jalassa ja niillä on tosi helppo kävellä koroista huolimatta, kun on nuo platform-pohjat. Kenkien pohja on vielä oikein suunniteltu tänne meidän talvikeleihin; pohjat ovat kumiset aaltoilevat eli ei pääse liukastelemaan. Nahkanilkkurit löytyivät Scorettin loppualennuksista.

Olgakin halusi kuvaan! :) Onpas rähjäinen parta toisella...:)

Tässä kun esittelen uusia kenkiäni, ni voin samalla esitellä uuden kenkähyllyni. Kävelen joka päivä Olgan kanssa tuollaisen wanhan tavaran liikkeen ohi ja olen siitä pidemmän aikaa katsonut tällaista vanhaa kelkkaa. Vihdoin viimein kävin sen sitten ostamassa :) Se on nyt toistaiseksi eteisessä kenkähyllynä, kun en sille parempaakaan paikkaa keksinyt, mutta pakko se oli silti tuosta liikkeestä kotiuttaa. Luultavasti tulee kyllä vaihtamaan paikkaa eteisestä.

Kenkien lisäksi ostin uutta huulikiiltoa, joka on tosin samaa vanhaa kuin aina. Lancome Juicy Tubesin sävy 95 Marshmallow. Sitä tulee jostain syystä löytyneeksi aina meikkipussista.
Sitä voisi kokeilla uusiakin huulikiiltoja ja tulin huomanneeksi, että Olivia-lehteä tilattaessa saisi Make Up Storen huulikiillon kaupan päälle. Taidanpa jopa tilata sen, kun tällä hetkellä ostan Olivian irtomyynnistä ja huulikiilto tilauksen mukana olisi vain plussaa :)
Tilaa Olivian 3 nroa huulikiillon kera tästä!

Nyt lähden vuokraamaan elokuvaa! :)

tiistai, 6. maaliskuuta 2012

Kevät kenkineen tulee!

Hei nyt kun alkaa kevät tulemaan tänne Suomenkin kamaralle, niin pitäisi hankkia siihen sopivat tossut ja kengät, saappaat ja korkkarit! :)
Katselin Nellyltä kaikkea kivaa ja sopivaa:


Lumi kun alkaa sulailemaan, niin ainakin kun koiran kanssa lähtee lenkille on ulos tällä hetkellä parhaat tossut kumpparit. Multa onneksi löytyy kumpparit ennestään! Nuo herkät vaaleanpunaiset näyttävät kyllä tosi kivoilta...:) Katsoin vastaavanlaisia joskus myös valkoisina, joissa oli nyörit takana.



2. Hunterin pinkit kumisaappaat löytyvät tästä


Kuvat lainattu

Näin lämmintä Suomessa ei ole vielä pitkiiiiiin aikoihin, mutta ainahan sitä voi haaveilla laittavansa jo kesäiset kengät jalkaan :) Ja jos oikein positiivisesti haluaa ajatella niin ihan aikuisten oikeasti täällä voi olla jo tosi lämpimät kelit tuossa reilun kuukauden päästä. REILUN KUUKAUDEN PÄÄSTÄ! WUHUU!



Sisustusjuttuja Tukholmasta

Kävin NK:llä vähän katsomassa uusia sisustusjuttuja. Siellä on aina kaikki niin kivasti sisustettu ja vaikka ulko-ovella onkin kyltit ettei kuvia saa ottaa, niin pakko oli räpsiä pari kuvaa salaa...:/

 Ihastuin tuohon tekstiin. Haluaisin itsekin kotiin jonkun mukavan iskulauseen :)

 Nämä pari kuvaa on minun mielestäni ehdottomasti miehen asunnosta. Olisi ihanaa päästä sisustamaan miehen asunto, kun oma on niin kovin tyttömäinen ja vaalea... Se olisi hauskaa vaihtelua päästä suunnittelemaan maskuliininen koti jollekin toiselle :)

 ...mutta ihastuin tuohon lamppuun mikä tuossa ylemmässä kuvassa on. Sen hinta oli yli 116 000 kruunua tosin, öh öh... Siitä oli tuommoinen pienempi malli tuossa sängyn päällä.



Tukholma

Tukholmassa oli jo ihan kevät!
Siellä oli 7 astetta lämmintä ja aurinkoi paistoi koko ajan. Lunta ei ollut missään ja kaikilla oli jo uusia kevävaatteita päällä ja itse tarposin siellä talvitamineissa. Tuli todella synkkä olo mustassa takissa ja mustissa saappaissa ja mustissa housuissa ja this list continues on and on...
 Mutta ihana reissu oli ja syntyipä sitten uusi prinsessakin samalla kun olin siellä :)


Mutta nyt on sellainen olo, että minäkin haluan uusia kevätvaatteita ja -kenkiä! Ja siis kirjoitinko, että haluan? Tarkoitin, että TARVITSEN!!


Kevät tulee toivottavasti Turkuunkin jo ihan kohta...:) Ainakin aurinko paistaa jo niin mukavasti ja lämmittävästi vaikka tänäkin aamuna oli vielä 15 astetta pakkasta, hrr...

tiistai, 21. helmikuuta 2012

Tukholma odottaa

Jej, äkkiäkös tuo Tukholmaan lähtö tuli :)
Huomenna vielä töihin ja sitten tukka putkella kauheella kiireellä satamaan ja paatilla yli Tukholmaan. Takaisin tulenkin lentäen, tylsää, yksi päivä siis vain aikaa kierrellä Tukholmassa, kun lento perjantaina jo niin aikaisin. Nyt pitäisi alkaa siis pikkuhiljaa pakkaamaan tavaroita reissua varten. Se on aina kauhea ongelma minulle. En millään keksi ikinä etukäteen vaatteita vaikka nytkin on kyseessä vain parin päivän reissu :D Jos oikein tuottaa ongelmia, käyn yleensä hakemassa jotain ideaa tuolta Ruotsin puolelta www.stureplan.se sivuilta. Sieltä kun vähän kurkistaa yökerhokuvia, niin keksii juhlijoilta äkkiä ideoita omaankin pukeutumiseen.


Snow Patrolin keikka on München Bryggeriessä, Södermalmilla. En ole siellä puolen Tukholmaa oikeastaan pahemmin ennen käynyt...:) ja tiedän, että se on täynnä mitä ihanempia vaateliikkeitä. Olen sitä pääkatua tainnut pari kertaa kävellä, mutta yleensä olen siellä Cityn puolella ja käväisen Gamla Stanissa. Mutta nyt on varattu hotellikin Södermalmilta (okei olen aiemmin yöpynyt Hiltonissa eli Södermalmilla, mutta se sijaitsee Slussenilla eli Gamla Stanin kupeessa) ja keikka on siellä, niin jos tämän kerran viettäisi sen shoppailupäivänkin sitten siellä :)

Keikkapaikka näyttää aika tunnelmalliselta:


Kuvat lainattu

Iiii, en malta odottaa keikkaa! =)

Nyt jos menis vaikka vähän pakkailemaan!
TUKHOLMA!!!! SNOW PATROL!! JUHUU!!